Sopiiko metsäeskari kaikille? Kuka voi tulla metsäryhmään?
Kenties olette kuulleet tai pohtineet näitä kysymyksiä. Minä ainakin olen, kuullut ja varsinkin miettinyt.
Lyhyt lopputulemani laajaan aiheeseen on seuraava. Jokainen lapsi voi ja pystyy tulla. On meidän aikuisten tehtävä muokata toimintaa ja ympäristöä niin, että se mahdollistuu. Ja toki on harvinaisia poikkeuksia, kuten aina asioissa. Hengitysapulaitetta käyttävä tai täysin vaarantajuton karkaileva haastaa kyllä miettimään, onko turvallista lähteä metsään. Mutta hekin voivat pienissä määrin, riittävillä aikuisresursseilla käydä ulkona luonnossa.
Toivon, että emme rakenna metsäryhmistä ikäänkuin urheiluluokkia, jonne vain tietyillä valmiuksilla ja lahjoilla varustetut lapset pääsevät, vaan että uskallamme muuttaa ajatteluamme ja toimintaamme niin, että fyysiset tai psyykkiset ominaisuudet tai tuen tarpeet eivät ole esteitä.
Vasu ja ops eivät erittele, kenelle luontosuhteen rakentuminen tai vahvistuminen kuuluvat. Ne kuuluvat jokaiselle lapselle varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aikana. Ja luontosuhde muodostuu vain olemalla ulkona luonnossa. Toimimme siis vastoin ohjeistusta, jos emme tähän pyri, jokaisen lapsen osalta. Se, että ollaanko ulkona tovi vai vuosi, on meidän ammattilaisten pedagogisesti pähkäiltävä ja päätettävä.
Vierailin kerran Tampereella varhaiskasvatuksen Erho-yksikössä, jossa on vaikeasti vammaisia ja sairaita lapsia, myös lapsia, jotka eivät aikuiseksi asti tule elämään. He korostivat, että heillä on varhaiskasvatusta, eikä sairaanhoitoa. Vaikka sitäkin päiviin mahtui. He kertoivat käyneensä pulkkamäessä ja potkukelkkailemassa, retkillä ja puistoissa. Olen ajatellut tämän jälkeen, että jos he voivat tehdä, niin lähes kuka vaan voi. ♥
teksti ja kuvat:
Taru Lindgren
varhaiskasvatuksen erityisopettaja
kokenut metsäeskariope
Ilo kasvaa ulkona -hankkeen ohjausryhmän jäsen
(Kuvatuki-kuvat Aivoliiton ja Papunetin)