Blogisarjan lopuksi – Projektin pedagoginen dokumentointi
Sinfonioiden matkassa, osa 7/7 On hyvästien aika! Syyskauden aikana seurattiin Sinfonioiden ryhmän luontotoimintaa. Päiväkotiryhmän projekti jatkuu, mutta oma osuuteni ryhmän arjessa on päättynyt. Haluan kuitenkin vielä tämän tekstin kautta palata tarkastelemaan syksyn toimintaa pedagogisesta näkökulmasta. Koen, että projektin suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi on helpointa, kun kuljetan pedagogista dokumentointia kokoajan mukanani. Tässä retkiblogikokonaisuudessa olen pyrkinyt havainnollistamaan,… Lue lisää
Viides retki – Talvehtiminen
Sinfonioiden matkassa, osa 6/7 Sinfonioiden kehoprojekti on edennyt jo pitkälle. Niin päiväkodilla, kuin luonnossa olemme pohtineet kehonosien merkitystä ja nimenneet niitä ahkerasti. Laskemme portilla esimerkiksi kuinka monta silmää, korvaa, päätä tai nenää on lähdössä mukaan. Olemme etsineet ja tutkineet kiikareiden ja luppien avulla. Olemme kuunnelleet, miltä ympäristö kuulostaa. Olemme haistelleet sadetta ja tunnustelleet luonnonantimia. Pupuäiti… Lue lisää
Toinen retki – Siivouspäivä
Sinfonioiden matkassa, osa 3/7 Varhaiskasvatus perustuu suunnitelmalliseen pedagogiseen toimintaan. Se jo pelkästään vaatii vahvaa ammattitaitoa. Tiimin jäsenet tuovat oman alansa tiedon, henkilökohtaiset vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet yhteiseen käyttöön. Lisäksi tarvitaan rutkasti sensitiivisyyttä, sylikaupalla heittäytymistä ja aimo annos kykyä nauraa itselleen. Varhaiskasvatuksen arki vaatii valmiutta muuttaa suunnitelmia tarvittaessa nopeastikin. Juuri näin on tänään. Päiväkodissa lähes kaikki… Lue lisää
Pedagoginen perusta toiminnalle
Sinfonioiden matkassa, osa 1/7 Aloittaessani syyskuussa Sinfonioiden ryhmässä puhuimme tiimissä projektiaiheesta. Eli oliko heille jo muotoutunut kuvaa siitä, mitä tarpeita, vahvuuksia ja mielenkiinnonkohteita ryhmässä on. Tunnetaitoja, sekä kehoon ja aisteihin liittyviä aiheita oli käsitelty ryhmän kanssa jo keväällä 2020. Ryhmä pysyi suurimmaksi osaksi kokoonpanoltaan samana myös syksyllä 2020, minkä vuoksi ryhmän kasvattajat kokivat luonnolliseksi… Lue lisää