Siirry sisältöön

Ensimmäinen retki – Aiheena silmät

 

Retkipäivä alkaa aurinkoisena.

”Tarvitaanko me kuravaatteet?”

Aamu on kostea, joten päätämme laittaa kurahousut. Lapset ovat hurjan taitavia pukemaan ja jokainen saa oman osan huomiosta ja tarvitessaan aikuisen avun. Toistamme samalla vaatteiden ja kehonosien nimiä. Portille päästyämme aloitamme laulamalla alkulaulun, pohdimme mikä päivä on ja laulamme Kielinupun Vuodenaika-laulusta syksyn osuuden. Laskemme, miten monta silmää retkelle lähtee mukaan: 26!

Matkalla kohteeseen

Retkipaikalle siirtyminen tapahtuu niin, että ensimmäisenä ja viimeisenä kulkee aikuinen. Välissä lapset saavat kulkea vapaasti omassa tahdissa. Päädyimme tällaiseen ratkaisuun siksi, että matka taittuu kävelytiellä, jossa liikkuu pyöräilijöitä. Lapset eivät siis voi kulkea aivan vapaasti, mutta parijonossa kulkemiselle ei myöskään ole tarvetta.

Matkaleikkinä leikimme pupuäiti-leikkiä. Se on monien lasten mielestä hurjan hauska leikki, mutta muutamat lapset kokevat ketun myös aika pelottavaksi.

”Mitä jos se kettu oikeasti tulee?”

”Minua pelottaa se kettu.”

Juttelimme lasten kanssa siitä, että oikeastaan kaikki eläimet lähtevät ihmistä pakoon, kun ne kuulevat meidän tulevan. Saamme sivuprojektin tämän keskustelun ansiosta: hälvennämme pelkoa tutustumalla kettuun tarkemmin.

Jatkaessamme matkaa lapset huomaavat jotain mielenkiintoista.

”Hei, täällä on sieni”

”Niitä o kaks!”

Lapset laskevat

”Yksi, kaksi, kolme, neljä. NELJÄ! Eiku tuolla on vielä yks! VIISI SIENIÄ!”

”Se on kärpässieni.”

”Se o myykyjine. Siihe ei saa koskee.”

Puhutaan vielä punaisesta varoistuväristä. Ja että vaikka sieni on myrkyllinen, niin se on silti monen ötökän koti tai suoja. Joten annetaan sen kasvaa rauhassa.

Kohteessa

Perille päästyämme leikimme uutta leikkiä:

”Sii-sii-siili

metsikössä hiipi

kalliolle kiipesi

mitä siellä näki?”

Ainakin puun, käärmeen ja sienen. Ja voi miten meidän puut huojuivat, käärmeet sihisivät ja kiemurtelevat maassa!

Syksyn kirjaksi olin valinnut sattumalta päivän teemaan hyvin sopivan Mila Teräksen Kettu ja värit. Se on kaunis kirja Ketusta, joka haluaa taivaanmaalariksi. Siinä seikkaillaan, opitaan värejä ja käsitellään tunteita. Pieni kettu tapaa erilaisia eläimiä ja lopulta huomaa erilaisuuden olevan rikkaus.

Mutta kirjan alussa Kettu päättää lähteä etsimään maailman kauneinta väriä. Ryhmän lapset saavat vapaan leikin aikana etsiä kauniita asioita luonnosta ja ottaa kuvan.

 

Melkein koko ryhmä intoutuu pian keräämään nuotioon puita. Nuotiota olikin jo aloiteltu viime kerroilla muutaman lapsen toimesta. Mutta nyt yhtä lasta lukuun ottamatta ryhmäläiset intoutuvat keräämään puita yhteistoimin.Yksi lapsi ei halua lähteä keräämään nuotiopuita. Hänellä on taideteoksen tekeminen kesken.

 

Paluu päiväkodille

Nuotioleikki jää puheisiin paluumatkallakin.

”Mä sytytän sen sit sytkälillä”

”Lapset ei kyllä oikeasti saa käyttää sytkäriä”

”Leikisti mä sytytän sen”

”Paistetaan makkaraa!”

Paluumatkalla emme menekään kettuja piiloon. Olemme porkkanaperhe, joka suojautuu vauhdilla, kun pupu tulee. Lapsia naurattaa ja lopuksi meistä tulee vielä porkkanakeittoa, kun mennään yhteiseen piiloon.

Lopuksi laulamme loppulaulun ja lähdemme hyvällä ruokahalulla sisälle syömään.

 ——————————————————————————————————————————————-

Mitä tänään opimme? No ainakin näitä:

  • Omista tavaroista huolehtimista
  • Itsestä ja kaverista huolehtimista
  • Ryhmätaitoja ja yhdessä toimimista
  • Lajitunnistusta
  • Kielellisiä ja matemaattisia taitoja
  • Ympäristön havainnointia ja tutkimista
  • Ympäristön arvostamista ja luonnosta huolehtimista
  • Jokainen on tärkeä
  • Uusia asioita opitaan leikkien, tutkien ja itse tehden